Ei torneja vaan ihmisen mittakaavaa

Tulin sekä eilen että tänään ottaneeksi osaa keskusteluihin korkeasta, yksittäisiin torneihin perustuvasta rakentamisesta, joten ajattelin laittaa muutamia hajanaisia ajatuksia aiheesta paperille. Miksi meidän tulisi Kalasataman ja Pasilan kaltaisten megatornihankkeiden, suurilla kentillä seisovien fallosten, sijaan rakentaa Helsingistä umpikortteleihin perustuvaa, ihmisen mittakaavaista ja tiivistä kaupunkia?

 
Ekologista, taloudellisesti tehokasta ja toimivaa kaupunkia rakennettaessa tärkeintä on kaupunkirakenteen tiiviys: paljon ihmisiä pienellä alueella takaa riittävästi ihmisiä kulkemaan kaduilla ja julkisessa tilassa. Enemmän ihmisiä kaduilla tarkoittaa suurempaa asiakasvirtaa toimiville palveluille. Kun palvelut ovat lähellä, päivittäin kuljetut matkat lyhenevät ja siirtyvät tilatehokkaampiin liikkumisen muotoihin, kävelyyn ja pyöräilyyn, millä on positiivinen vaikutus paitsi liikenteen päästöihin ja mahdollisuuteen tiivistää kaupunkirakennetta entisestään, myös ihmisten terveyteen. Tiheä kaupunkirakenne luo samalla myös edellytykset joukkoliikenteelle, kun ihmismäärät ovat riittävät aikaansaamaan kannattavaa joukkoliikennettä.
 
Mutta miksi umpikorttelit? Umpikortteleilla pystytään tuottamaan samalle tontille enemmän rakennuskantaa, kuin kadun reunasta irti olevilla rakennusmuodoilla. Kadun reunaan rakentaminen myös luo liiketiloille toimintamahdollisuuksia rakennusten kivijalkaan ja luo elävää kaupunkitilaa. Tärkein pointti on kuitenkin kaupunkitilan miellyttävyys. Kun tiivistetään kaupunkia, on kaikista tärkeintä luoda tiloja, joissa ihmiset tutkitusti viettävät enemmän aikaa ja tuntevat olonsa mukavaksi. Tällainen tila on selkeästi rajattua, ja umpikorttelit kadun reunaan kiinni rakennettuna muodostavat selkeän rajan julkisen katutilan ja yksityisen tilan välille. Tämä on myös tärkein syy, miksei korkeaa rakentamista (Helsingin kantakaupungin 8 kerroksisessa topografiassa esimerkiksi 12+ kerrosta voitaisiin tulkita korkeaksi rakentamiseksi) ei pitäisi suosia katutilaa rajaamaan, sillä ihmiset viettävät mieluiten aikaa tiloissa, jotka rajautuvat 6-8 kerroksen seinämiin. Sitä korkeampi tunnetaan uhkaavana.
 
Helsingillä on myös maantieteelliset ominaisuudet, joiden vuoksi korkea rakentaminen luo epämiellyttävää kaupunkitilaa: Suomessa aurinko paistaa matalalta läpi vuoden, jolloin varjojen määrä on aivan eri tasolla, kuin esimerkiksi 1800-luvulla kaavoitetuissa amerikkalaisissa tornikaupungeissa. Auringonvalo on terveellistä paitsi kasveille, myös ihmisille ja tekee kaupunkitilasta miellyttävämpää. Meillä on myös suhteellisen kylmä läpi vuoden, joten jokainen auringonsäde, mitä saadaan kaupunkitilaan, on positiivista valaisemisen lisäksi myös lämmittämään. Onhan sitä nyt kivempi talvellakin kävellä auringonpaisteessa, kuin tuulisessa varjossa.
Niemelle rakennettuna merenrantakaupunkina Helsingissä tuulee. Korkeat rakennukset toimivat “tuulen kaappaajina”, kun tuulimassa osuu rakennuksen seinämään, ja rakennusmassa painaa liikkuvan tuulen alas katutilaan. Ylhäällä tuulee enemmän, ja nämä tuulet, jotka muuten pyörisivät rakennusmassan yläpuolella, siirtyvät korkeiden rakennusten seurauksena ihmisten sekaan. Jos haluamme rakentaa elävää kaupunkia, jossa ihmiset viettävät aikaa ulkona, eivät Pasilan kaltaiset tornit ja niiden väliin suunnitellut avoimet ja tuuliset aukiot tee hyvää tavoitteelle.
 
Nykyisillä rakennusmääräyksillä torneja ei ole myöskään järkevää rakentaa tehokkuusmielessäkään. Valokulmamääräysten vuoksi n. 10 kerroksen jälkeen aluetehokkuus ei enää kasva, koska korkeammat rakennukset on rakennettava aina vain kauemmaksi toisistaan. Tämä luo rakennusten väliin paljon tyhjää tilaa, ja päästään taas kysymykseen katutilan rajaamisesta ja tuulisuudesta. Myös palomääräysten vuoksi rakennuskustannukset nousevat huomattavasti esimerkiksi lisäpoistumisteiden myötä, eikä korkean rakentaminen ole myöskään taloudellisesti niin järkevää.
 
Kun rakennetaan ihmisille kaupunkia, tehdään siitä kaupungista paikka, jossa ihmiset myös haluavat viettää aikaa.

Haluatko lukea lisää aiheesta? Tsekkaa esimerkiksi tanskalaisen kaupunkisuunnittelugurun Jan Gehlin tuotantoa. Gehl alkoi aikanaan tutkia sitä, miksi modenristisessa kaupunkisuunnittelussa keskityttiin vain autoliikenteen sujuvuuteen, eikä siihen, millaisessa ympäristössä ihminen haluaa viettää aikaa. Tutkimustensa seurauksena Gehl kehitti muun muassa ihmisen mittakaavan käsitteen (Human Scale), josta on tehty myös samanniminen dokumentti.

Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.

Not readable? Change text.

Start typing and press Enter to search