Keskustatunnelin selvitystyö sotkee Helsinkiä

Kaksi ja puoli vuotta turhaa selvittämistä, joka vie Helsingin liikennesuunnittelua ihmeelliseen suuntaan.

Tänään Ylen uutisissa kaupungin virkahenkilö väittää, ettei Helsinkiin voida luoda kävelykeskustaa ilman keskustatunnelia. Tämä nyt on yksiselitteisesti virheellinen väite. Helsingille voidaan aivan hyvin kehittää laajaa kävelykeskustaa laittamatta miljardia autotunnelin rakentamiseen. Tätä onkin jo Helsingin kaupungin toimesta suunniteltu ja suunnitelmiin voi tutustua esimerkiksi täällä.

Myös tämä kävelykeskustan käsite tuntuu olevan hieman hukassa. Puhutaan Esplanadien ja Kaivokadun sulkemisesta ja samaan aikaan siitä, että kävelykaduilla olisi mahdollista ajaa autoilla. Jos ollaan valmiita panostamaan miljardi autoliikenteen lisäämiseen keskustan ulkopuolella, tulisi olla valmis panostamaan siihen kävelykeskustaankin vähän reippaammin. Helsingin valtuustokaudelle tehdyssä strategiassa linjataan seuraavaa: ”Kaupunki selvittää ydinkeskustan viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta edistävän kävelykeskustan merkittävämmän laajentamisen” Kahden kadun osittainen sulkeminen autoliikenteeltä ei ole merkittävää laajentamista.

Keskustan läpi kulkeva autoliikenne, jota tunnelilla on tarkoitus ratkaista, on vuosina 1990-2016 vähentynyt 44%. Kannattaako meidän investoida miljardi tunneliin, jonka on tarkoitus vähentää jo muutenkin vähenevää keskustassa autoilua, ja joka sen sijaan tulee lisäämään autoilua keskustan ulkopuolella? Jos autoliikennettä Helsingissä halutaan vähentää nopeammin ja tehokkaammin, on siihen merkittävästi parempia tapoja. Esimerkiksi konsulttiyritys MDI päätyi Kaupunkipolitiikan tiekartta -julkaisusarjassaan ehdottamaan ruuhkamaksuja yhtenä tärkeimmistä kehityskohteista, jos haluamme nostaa Helsingin kansainvälisten kaupunkien sarjaan.

Ja mitä saataisiinkaan aikaan joukkoliikenteen kehittämisessä, jos sijoittaisimme tunneliin menevän miljardin siihen!

Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.

Not readable? Change text.

Start typing and press Enter to search