Mun ensimmäinen valtuustoaloite ympärivuotisista kaupunkipyöristä ja pyöräteiden harjasuolauksesta etenee lautakuntaan!

Tein mun ekassa valtuuston kokouksessa marraskuun lopulla aloitteen ympärivuotisista kaupunkipyöristä ja tehostetun pyöräväylien talvihoidon (esim. harjasuolaus) laajentamisesta. Kaupungin aloitevastaus tulee nyt tiistaina lautakunnan käsittelyyn.

Tässä muutamia mun ajatuksia, mitä heräsi kun luin aloitevastauksen:

– Pääpiirteissään vaikuttaa musta hyvältä. Ympärivuotista kaupunkipyöräjärjestelmää luvataan selvittää ja etsiä ratkaisuja haasteisiin

– Kuitenkin esimerkiksi hiekoitushiekalle ja lumenkasaamiselle löytyy kaupungista varmasti myös muita paikkoja, kuin 40 kaupunkipöyrätelineen paikat. Helsingin liikennesuunnittelun strategisissa linjauksissa ensisijaiset liikkumismuodot ovat kävely ja pyöräily, jonka jälkeen tulevat joukkoliikenne ja autoilu. Eiköhän me löydetä esimerkiksi tämän viimeisen ja eniten tilaavievän liikennemuodon puolelta tilaa lumien kasaamiselle esimerkiksi uhraamalla 40 kappaletta kaupungin tuhansista autopaikoista.

– Tehostetun pyöräväylien talvihoidon ja harjasuolauksen laajentamiseen suhtaudutaan myös myönteisesti, mutta ongelmana on resurssien puute. Verkko voisi laajentua myös nopeammin kuin 5-10km vuodessa, eli siihen tulee tulevaisuudessa budjetoida lisää rahaa.

– Tehostetun pyöräväylien talvihoidon kokeilu päättyy tänä vuonna – pitää tutustua tarkasti kokeilun raporttiin, ja siihen mitä kokeilusta ollaan opittu.

– Pyöräilynedistämisohjelman päivittäminen alkaa myös tänä vuonna, eli pitää pitää siinä yhteydessä huolta, että tavoitteet ovat riittävän kunnianhimoisia, jotta Helsingistä saadaan toimiva pyöräilykaupunki.

Ja mikä parasta, alotevastauksen vikassa kappaleessa todetaan myös näin: ”Pyöräilyn edistämisen on todettu olevan yhteiskuntataloudellisesti erittäin kannattavaa.”

Aloite ja aloitevastaus löytyvät mm. täältä:

https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkiymparistolautakunta/Suomi/Esitys/2018/Kymp_2018-02-13_Kylk_4_El/EB4928CC-A302-CE37-BA3B-617504700001/Kaupunkiymparistolautakunnan_lausunto_kaupunginhal.pdf

Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.

Not readable? Change text.

Start typing and press Enter to search