Me tarvitsemme koulutusmyönteisen eduskunnan

Puhe Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksessa 16.11.2018

Maksuton koulutus on suomalaisen hyvinvointivaltion peruskivi.

Se takaa aidosti tasa-arvoisen vaihtoehdon jokaiselle taustasta riippumatta hakeutua korkeakoulutukseen. Tasa-arvoisen koulutuksen ansiosta suomalaisten hyvinvointierot kuuluvat maailman pienimpiin, yhteiskuntamme on tunnettu rauhallisuudestaan ja suomalainen osaaminen on tunnetuin brändimme.

Maksuttomaan korkeakoulutukseen panostaminen on ollut keino, jolla suomalaisten osaamisesta pidettiin kiinni. Edes 90-luvun laman aikana koulutukseen panostamisesta ei luovuttu. Viime vuosina panostukset ovat kääntyneet miljardiluokan leikkauksiksi.

Viimeisen hallituskauden aikana myös maksuttomuuden periaatteesta on alettu lipsua. Kansainvälisille opiskelijoille tuotiin lukukausimaksut. Puhuttiin 1500 eurosta. Toteutuneet maksut ovat yli kymmenkertaisia. Kansainvälisten opiskelijoiden oleskelulupahakemukset tippuivat neljänneksellä.

Huhtikuussa meillä on edessämme taas eduskuntavaalit. Me tarvitsemme eduskunnan, jossa leikkausten sijaan panostetaan koulutukseen. Eduskunnan, jossa puolustetaan aidosti maksutonta koulutusta.

Eduskunnan, jossa keskustan ja kokoomuksen johtama hallitus ei säädä lukukausimaksuja kansainvälisille opiskelijoille, vaan jota johtaa hallitus, joka pyrkii edistämään maksuttoman koulutuksen periaatetta myös muualle Eurooppaan ja maailmaan.

Siksi me tarvitsemme uuden koulutuslupauksen. Näkyvän ja vaikuttavan vaalikampanjan, jolla SYL nostaa esiin niitä poliittisia voimia, jotka ovat valmiita panostamaan koulutukseen. Ei anneta leikkaajien ja opiskelijoiden kurittajien voittaa näitä vaaleja.

Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.

Not readable? Change text.

Start typing and press Enter to search