KUKA SAMELI?

Olen Sameli Sivonen, 26-vuotias arkkitehtuurin ja taloustieteen opiskelija ja vihreä poliitikko Helsingin Kalliosta. Toimin Vihreiden nuorten puheenjohtajana 2018-2019, Helsingin varavaltuutettuna 2017-2019 sekä Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston ylioppilaskuntien edustajistoissa. Minulle politiikassa on tärkeää tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolustaminen, niin yksittäisten ihmisten kuin ympäröivän luonnonkin osalta.

Olen alunperin kotoisin Itä-Suomesta: syntynyt Imatralla ja päätynyt Lieksan, Kuopion ja Vantaan kautta Helsinkiin jo teini-ikäisenä. Helsingissä olen kulkenut Lassilan kautta Kallioon, jossa asun tällä hetkellä. Kalliossa yhdistyy monet hyvän kaupungin ominaisuudet. Asukastiheys luo edellytykset elävälle kaupunkikulttuurille block partyista kivijalkaliikkeisiin. Pienet puistot luovat hengittäviä keitaita ja ratikalla sekä kaupunkifillarilla huristaa paikasta toiseen minuuteissa. Lyhyitä matkoja liikuttaessa ihmiset kohtaavat toisiaan, yhteiset tapahtumat luovat yhteenkuulumisen tunnetta. Jokainen saa olla sellainen kuin on ja kaverista pidetään huolta.

Me ollaan sukupolvi, jonka harteille ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on tippunut. Ihmiskunnan on tärkeää ottaa vastuuta päästöjen nopeasta vähentämisestä. Luonnonsuojelun on oltava yhteiskunnan kärkitavoite. Yrityskulttuuriin tarvitaan muutos, joka tukee ekologisempiin käytäntöihin panostamista. Alati kaupungistuvassa maailmassa kaupunkien suunnittelulla on suuri merkitys ekologisten yhteiskuntien mahdollistamisessa. Samaan aikaan ei saa unohtaa yhteiskunnan vähäosaisia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Meillä jokaisella on oltava mahdollisuus toimeentuloon ja inhimilliseen elämään asuinmaasta, taustasta tai henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumatta. Syrjintää ei saa sallia missään sen muodoissa. Rasismia tai seksismiä ei tule hyväksyä missään tilanteissa ja syrjivät rakenteet on purettava.

Helsinki kehittyy vauhdilla kohti elävää metropolia, ekologista ja sosiaalisesti oikeudenmukaista kaupunkia. Tsekkaa lisää ajatuksistani tulevaisuuden Helsingistä.

Tuu mukaan muutokseen ja klikkaa itsesi tukiryhmään, tehdään yhdessä Suomesta parempi paikka kaikille!

Seuraa:

SAMELISTA SANOTTUA

“Kasvava Helsinki tarvitsee juuri sellaisia rohkeita tekijöitä kuin Sameli. Hän ymmärtää aikamme isot kysymykset ja etsii niihin ennakkoluulottomasti toimivia ratkaisuja. Olisi ilo saada Sameli kollegaksi Helsingin kaupunginvaltuustoon!”

Emma Kari

kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu

“Samelissa yhdistyvät kaupunkikulttuurin tuntemus ja kaupunkisuunnittelun näkemys. Juuri Samelin kaltaisia energisiä ja aikaansaavia valtuutettuja Helsingin kaupunginvaltuusto kipeästi tarvitsee.”

Erkki Perälä

kaupungintekijä

“Sameli on aikaansaava ja osaava kaupunkisuunnittelun ja opiskelijapolitiikan taitaja. Sameli ymmärtää, että politiikka on joukkuelaji ja osaa innostaa muut mukaansa. Sameli olisi loistava lisä Helsingin Vihreään päättäjäkaartiin.”

Maria Ohisalo

köyhyystutkija, Vihreiden varapuheenjohtaja

“Sameli on politiikkaa sydämellään tekevä, asioista valtavan kiinnostunut ja helposti lähestyttävä poliitikko. Sameli on oikeudenmukainen ja avoin kaveri, joka kuuntelee jokaista. Aikaansaava tyyppi, joka antaa kaikkensa vihreämmän Helsingin eteen.”

Ozan Yanar

Kansanedustaja

“Sameli on loistava tyyppi: ihmisläheinen ja innokas keskustelija, jolla on vahva oikeudenmukaisuuden taju. Sameli rakentaa sydämellä parempaa maailmaa.”

Heikki Koponen

Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja 2016

“Sameli Sivonen ei ole pelkästään loistava kuntavaaliehdokas. Sameli on poikkeuksellisen lahjakas ja osaava talous- ja kaavoitusmies. Jokainen kunta tarvitsee Samelin kaltaisen päättäjän, joka ei katso vain, miten asiat ovat nyt vaan miten asioiden tulee olla tulevaisuudessa.”

Touko Aalto

Kansanedustaja, Vihreiden varapuheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Jyväskylästä

KUVIA SAMELISTA

Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.

Not readable? Change text.

Start typing and press Enter to search